Yrittäjä

Nimi: Laura "Tabby" Björkell
Horoskooppi: Leijona
Pituus: 158 cm
Lemmikit: 7 x kissa, 2 x punakorvakilpikonna
Lempiväri: Vihreän eri sävyt
Lempiruoka: Gluteeniton lasagne
Lempibändi: Klamydia
Miesihanne: Oma rakas sekä Vesa Jokinen (Klamydia)
Motto: Elämä on sitä mitä teet siitä

28.7.1984 Helsingissä, Naistenklinikalla noin klo 23 näin päivänvalon. Tai luultavasti sairaalan keinovalon, olihan kello jo sen verran paljon. Sen jälkeen äiti ja isä eivät enää nähneet ainuttakaan hiljaista tai rauhallista päivää. Ehkäpä tästä syystä olen saanut kunnian olla perheeni ainut lapsi. Tätini epäili, että minut on rokotettu neuvolassa gramofonineulalla, sillä hiljaista hetkeä seurassani ei tosiaan juurikaan tule.

Olen vanhaa käsityöläissukua, mm. isoisovanhemmista löytyy niin suutaria kuin ompelijoitakin. Käsityöläisyys on minulla vahvasti verissä ja jo hyvin pienenä nappasin neulepuikot ja lankakerän ja päätin tehdä villapaidan. Noh, ei siitä aivan villapaitaa syntynyt, mutta jonkinlainen kasa sotkussa olevaa lankaa kyllä. Noin nelivuotiaana opin virkkaamaan eikä mennyt kovinkaan kauan, kun jo virkkasin tonttuja joulukuusen koristeeksi. Äiti virkkasi sellaisia joululahjaksi, mutta ei ehtinyt opettaa tonttujen virkkaamista minulle vaikka olisin halunnut. Istuin äidin vieressä sohvalla, katselin miten homma toimii ja tein perässä. Siitä lähtien olen virkannut tasan tarkkaan sitä mitä olen halunnut: hiiriä, kissoja, kaloja... kaikenlaisia eläimiä. Tietysti myös niitä perinteisiä pannulappuja on vuosien mittaan tullut virkattua joitakin satoja. Ensimmäiset kissanleluni olen virkannut silloin nelivuotiaana tätini Aino-kissalle.

Sain oman ompelukoneen joululahjaksi jouluna 1989. Sitä ennen olin ommellut käsin vähän kaikenlaista, lähinnä tuotokset kuitenkin olivat eläinhahmoja, ehkä jonkin verran Barbien vaatteitakin. Ompelukone mullisti pienen tytön maailman ja alkoi syntyä kaikenlaista simppeliä, esim. kangaskäärmeitä (josta sittemmin tuli Kattipuodin suosituimpia kissanleluja).

En tarkalleen osaa sanoa, milloin olen oppinut yhdistämään langan ja puikot niin, että tuloksena on jotakin muutakin kuin kasa sotkuista lankaa. Pidän kovasti pitsineuleiden kutomisesta (tai neulomisesta, meillä päin kudotaan sukkaa, joten puhun kutomisesta), mutta kirjoneuleet eivät oikein ole minun juttuni.

Hallitsen laajan skaalan erilaisia käsityö- ja askartelutekniikoita ja uutta on aina kiva opetella. Kesäisin laitan loimen kangaspuihin anopin luona ja kudon muutaman räsymaton. Ei oikeastaan ole hetkeä jolloin en tekisi käsitöitä. Laivamatkat hyödynnän kutomalla villasukkia tai kissanpuseroita, TV:tä katsellessa on aina virkkaus tai kutominen kädessä. Mieheni jo vitsailikin, että taidan kohta kutoa myös unissani. Tietysti siten saisi muutaman tehokkaan työtunnin lisää yrittäjän muutenkin liian lyhyeen vuorokauteen...

Olen kotoisin Porvoosta, mutta muutin Lohjalle vuonna 2001. Mieheni on kotoisin Lohjalta ja kun hän ei viihtynyt Porvoossa, hain Lohjalle opiskelemaan pukuompelijaksi. Olen valmistunut pukuompelijaksi vuonna 2004, merkonomiksi vuonna 2007, datanomiksi vuonna 2010 ja artsesaaniksi valmistuin keväällä 2014. Tällä hetkellä opiskelen Laurea ammattikorkeakoulussa tradenomiksi.

Olen koko ikäni ollut jollakin tavalla tekemisissä kissojen kanssa. Paha kissa-allergia esti oman kissan hankkimisen enkä muutenkaan ollut erityisesti kissaihminen. Kaneja, erilaisia jyrsijöitä ja terraarioeläimiä minulla on ollut vuodesta 1991 - joskin jo sitä ennen olin kerännyt leppäkerttuja terraarioon ja jopa saanut ne lisääntymään siellä. Vuoden 2001 heinäkuussa kaikki kuitenkin muuttui ja meille tuli ensimmäinen kissani Laku. Laku oli emonsa puuliiterin vinttiin hylkäämä muutaman viikon ikäinen orpopentu, joka oli meillä pulloruokinnassa. Vuoden kuluttua tuli seuraava kissa ja loppu on sitten historiaa.

Lähimpänä sydäntäni ovat löytökissat ja kissoistamme suurin osa onkin löytökissoja. Olen tehnyt erilaisia tavaralahjoituksia löytökissoille jo ennen yrityksen perustamista, joten oli selvää, että Kattipuoti jatkaa samalla linjalla. Vuosittain lähetän paketteja eri puolille Suomea ja maailmaa löytökissakoteihin. Useita kertoja vuodessa matkustan Tallinnaan ja joka kerta vien mukanani leluja, pesiä, ruokaa ja muuta tarpeellista Tallinnan löytökissoille.

Elämäntavoiltani olen savuton absolutisti. Elämääni vaikuttaa keliakia, joka on todettu vuonna 2012. Oireiden perusteella voi kuitenkin päätellä, että keliakia on kuulunut elämääni ainakin vuodesta 1989. Olen päättänyt, ettei keliakia vaikeuta elämääni millään tavalla ja nykyään löytyy onneksi paljon gluteenittomia vaihtoehtoja elintarvikkeista. Ravintoloissa en tosin juurikaan sairauteni takia käy.

Kissojen lisäksi meillä on vanhempieni luona Porvoossa asuvat kaksi punakorvakilpikonnaani, 80-luvun puolivälissä syntyneet rouvat. Vanhempieni luona asuu myös yksi kissoistamme, Ässä, joka stressaantuu naapurista kuuluvista kovista äänistä. Vanhempieni luona eivät naapureiden huudot kuulu asunnosta toiseen, joten Ässällä ei siellä ole ollut mitään stressin oireita.