tiistai 21. helmikuuta 2017

Kissan allergiat

Vielä 15 vuotta sitten en edes tiennyt, että kissatkin voivat olla allergisia. Vuonna 2004 olin asian suhteen huomattavasti tietoisempi. Nykyään meillä asuu kaksi allergikkokissaa, Peku ja Vesku. Pekun kautta kissojen ruoka-aineallergiat olivat tulleet sen verran tutuiksi, että kun Vesku alkoi saada oireita, tiesin jo ennen eläinlääkärikäyntiä melko varmasti mistä on kyse.

Peku tuli meille vuonna 2002 tuoden mukanaan meille ihan uuden asian: matopallo-oksennukset. Peku oli ilmeisen täynnä matoja, sillä puoli vuotta käytiin taistelua matoja vastaan ennen kuin kissaparka lakkasi oksentamasta matoja. En koskaan unohda sitä näkyä, kun pieni kissa oksensi epämääräisen pallon ja siivotessani oksennusta pallo alkoikin liikkua.

Aluksi ajattelin Pekun herkän vatsan olevan jotenkin tekemisissä hurjan matomäärän kanssa. Pekulla oli usein vatsa sekaisin, mutta toisella kissallamme, nyt jo edesmenneellä Lakulla ei ollut minkäänlaisia vatsaoireita. Päättelin, ettei ainakaan ole kyse tarttuvasta vatsataudista tms. Aloin miettiä yhteyksiä Pekun syömien ruokien ja vatsaoireiden välillä. Peku ei ole koskaan juonut maitoa, joten laktoosi-intoleranssi oli poissuljettu vaihtoehto. Tosin meillä käytetään vain vähälaktoosisia ja laktoosittomia maitotuotteita, että sikälikin laktoosi-intoleranssi oli kaukaa haettu teoria.

Pekun vatsa toimi välillä normaalisti, välillä vatsa oli sekaisin. Kunnes sitten vuoden 2004 syksyllä alkoi vatsaoireiden lisäksi ilmestyä iho-oireita. Vatsasta ja kaulasta lähti karvaa sormenpään kokoisilta alueilta ja kissa rapsutteli ihonsa verille. Korvista lähti karvat ja kissa raapi myös korvansa verille. Edelleenkään Lakulla ei ollut minkäänlaisia oireita. Iho-oireet yhdistettynä mustalta kahvilta näyttävään vesiripuliin sai meidät lähtemään eläinlääkäriin.

Ensimmäisenä eläinlääkäri kysyi, mitä kissa syö. Kerroin hyvin tarkkaan ja eläinlääkäri mietti hetken. Sitten hän totesi, että kokeillaanpa eliminaatiodiettiä. Termi oli tuolloin minulle täysin vieras, mutta on kyllä sittemmin tullut erittäin tutuksi.

Eliminaatiodietillä olevalta kissalta jätetään ruokavaliosta pois kaikki muut paitsi yksi proteiinin lähde. Yleensä ensimmäiseksi proteiinin lähteeksi jätetään kana, sillä se ei yleensä aiheuta kissoille allergia. On kuitenkin sanottava yleensä, koska tiedän myös kanalle allergisia kissoja. Osa eläinlääkäreistä suosittelee eliminaatiodietin aloittamista kissalle täysin vieraalla proteiinilla, sillä sille kissan ei pitäisi olla herkistynyt. Ruoka- ja juoma-astioina suositellaan käyttämää teräskippoja.

Peku aloitti eliminaatiodietin kanalla. Iho-oireet ja vatsa rauhoittuivat nopeasti. Eläinlääkäri käski lisätä ruokavalioon vehnän ja tadaa, oireet palasivat. Pekun ruoka-aineallergia oli näin helposti selvitetty!

Olen ollut supertarkka siitä, ettei missään Pekun syömässä ruoassa ole pientäkään määrää vehnää. Pahimmillaan yksi vehnää sisältävä nami aiheutti Pekulle parin päivän vesiripulin. Ollaanpa jouduttu lähtemään kissanäyttelystä kesken näyttelypäivänkin kun yleisöstä joku oli tarjonnut Pekulle vehnää sisältäviä nameja sillä aikaa kun en itse ollut Pekun näyttelyhäkillä. Ahne kun on, Peku kyllä syö ihan kaiken tarjotun ruoan - ja varsinkin namit.

Kerran kysyin uuden kuivaruokamerkin edustajalta, etteihän ruoka nyt varmasti sisällä vehnää. "Ei sisällä, ei valmisteta edes samassa tehtaassa vehnää sisältävien ruokien kanssa" oli edustajan vastaus. Peku söi kourallisen uutta ruokaa hyvällä ruokahalulla iltapalaksi. Seuraavana päivänä oltiin pieneläinklinikan päivystyksessä. Peku joutui useammaksi tunniksi tiputukseen oksentelun ja vesiripulin takia. Varmuuden vuoksi kuvattiin Pekun vatsa ja otettiin liuta verikokeita. Se kuivaruokapussi maksoi 4 €, eläinlääkärilasku oli yli 400 €. Melko kallista kuivaruokaa, sanoisin. Kissa onneksi parani, mutta olisimme pärjänneet hyvin ilman tätä kokemusta.

Vanhemmiten Peku on alkanut kestää pieniä määriä vehnää ja voi syödä esim. muutaman namin. Tämä ei ole ollenkaan epätavallista, kuulemma usein vanhemmiten allergiat helpottavat.

Vuonna 2014 meille saapui pitkäaikainen unelmani: kilpikonnavärinen uroskissa. Vesku oli, kuten niin monet löytökissat ovat, täynnä matoja. Löytökissayhdistyksen toimesta Vesku oli toki madotettu ja madotin Veskun melko pian meille saapumisen jälkeen. Siksi en osannut epäillä Veskulla olevan matoja, ennen kuin löydökset hiekkalaatikolla kertoivat asian todellisen laidan.

Vesku tuli meille heinäkuussa, elokuussa epäilin allergiaa ensimmäisen kerran. Eräänä aamuyönä kolmen aikoihin nimittäin heräsimme ääneen, johon ei välttämättä toivoisi heräävän. Kissan ripuli. Paitsi ettei meillä ole hiekkalaatikkoa makuuhuoneessa. Silmälasit päähän ja etsimään ripulia. Löytyihän se - sängystä.

Vesku on aina rakastanut maitoa, joten epäilin syyksi maitotuotteita. Olkoonkin, että olivat laktoosittomia, eiväthän ne silti kissan ruokavalioon oikeastaan kuulu. Maitotuotteet jätettiin pois ja saimme kuunnella Veskun surkeaa naukumista joka kerta kun jääkaapin ovi aukesi. Pieni kissalapsi oli nimittäin jo oppinut, missä on maitotölkki, kermaviili- tai rahkapurkki.

Syyskuun lopussa Veskulle ilmestyi ohimoille verestäviä jälkiä. Kiikutin kissan välittömästi eläinlääkäriin, jonka kanssa päättelimme Veskun pään jääneen kiinni säilykepurkkiin. Jokainen kilpikonnavärisen kissan palvelija tietää, miten uskomattoman ahne on kilpikonnavärinen kissa. Vesku hakee ruokapurkkeja jopa roskiksesta jos siihen tarjoutuu tilaisuus. Jäljet ohimoilla olivat sellaisessa kohdassa, että ne olisivat sopineet säilykepurkin reunoihin. Hoidoksi saimme Terra-Poly -salvaa. Salva auttoikin ja iho parani.

Seuraavan viikon alussa tilanne riistäytyi käsistä. Veskulla meni iho rikki paitsi ohimoilta, myös korvista. Jälleen kissa kuljetusboxiin ja eläinlääkäriä moikkaamaan. Nyt eläinlääkärikin jo sanoi sen ääneen: Vesku on jollekin allerginen. Ensiavuksi Vesku sai kortisonipiikin ja oireet helpottivat.

Tätä jatkui pari kuukautta. Välillä Vesku oli todella hyvässä kunnossa, välillä jouduttiin hakemaan kortisonipiikki. Siirsin Veskun eliminaatiodietille, proteiinin lähteenä käytin ankkaa, joka oli Veskulle vieras proteiinin lähde. Oireet hävisivät. Välillä oireet kuitenkin palasivat ja lopulta syy löytyi painavan sohvamme takaa. Ninja oli tapansa mukaan hotkinut suuren määrän ruokaa nopeasti ja oksentanut sohvan taakse. Vesku, ahne kilpikonna, kävi syömässä kaverin oksennukset sohvan takaa kun ei muuten saanut kuin ankkaa, joka selvästi alkoi jo maistua puulta Veskun mielestä.

Tammikuussa 2015 Vesku alkoi oksentaa rajusti. Vein kissan eläinlääkäriasemalle, joka oli auki myöhempään illalla. Vesku tutkittiin jälleen tarkasti ja lääkkeeksi määrättiin antibioottia. Antibiootin Vesku oksensi vieläkin rajummin, joten seuraavana aamuna jälleen eläinlääkäriin. Odottelimme pakkasessa turhaan, eläinlääkäriaseman ovi pysyi lukossa. Suorittivat yllättävää leikkausta, mutta asiasta ei ilmoitettu muuten kuin lapulla ovessa. En voinut kuumeisen kissan kanssa jäädä pakkaseen odottamaan, joten ajoin luottoeläinlääkärimme luo. Hän totesi antibioottikuurin täysin tarpeettomaksi, antoi Veskulle kortisonipiikin ja Vesku tuli kuntoon.

Maaliskuussa Vesku osallistui jälleen kissanäyttelyyn. Siellä joku idiootti antoi Veskulle ja Pekulle sellaisia ruokia, joille pojat ovat allergisia. Kovin moni ihminen ei ollut epäiltyjen listalla, sillä vain harva tiesi, mille pojat ovat allergisia. Heti näyttelyn jälkeisenä maanantaina vein Veskun jälleen eläinlääkäriin saamaan kortisonipiikin. Sen jälkeen alkoikin sitten eläinlääkärissä ravaaminen oikein tosissaan.

Lopulta luottoeläinlääkärimme totesi, ettei hän osaa enää tehdä mitään. Vesku oli todella, todella huonossa kunnossa. Viimeisenä oljenkortena kokeilin vielä sitä eläinlääkäriasemaa, jolla emme olleet käyneet. Se oli Veskun pelastus! Siellä oli eläinlääkäri, joka tietää allergioista todella paljon ja Vesku pääsi hänen potilaakseen.

Veskulta otettiin liuta verikokeita ja kissa myös kuvattiin. Röntgenkuvissa näkyi paksuuntumia, jotka kertoivat Veskulla olevan matoja. Niitähän sitten muutaman päivän kuluttua löytyi hiekkalaatikoltakin.

Veskulta alettiin häätää sisäloisia. Iho oli niin huonossa kunnossa, ettei niskan iholle laitettavaa loishäätölääkettä voitu käyttää. Lähdettiin liikkelle Axilurilla - jonka Vesku oksensi kaaressa. Taas reissu eläinlääkäriin ja päädyttiin kuitenkin laittamaan loishäätölääke niskaan, sen verran tervettä ihoa löytyi. Vesku istui hiekkalaatikolla ja kakkasi "pätkittyä spagettia" ties miten kauan. Matoja oli siis TODELLA paljon.

Eläinlääkäri kertoi, että iho-oireet ovat voineet johtua osittain myös madoista. Kun madot saatiin häädettyä ja Vesku laitettiin kanaeliminaatiodietille, kissan kunto alkoi nousta. Turkki oli jo jonkin aikaa ollut kuiva ja eloton, mikä muuten sekin voi olla merkki sisäloisista. Turkki alkoi muuttua parempaan suuntaan ja Vesku alkoi saada lisää painoa. 11 kuukauden ikäisenä kun Vesku tuli allergioihin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle, Vesku painoi enää 2,6 kg. Se on todella vähän jopa sirolle kotikissaurokselle.

Vesku sai kortisonilääkityksen, joka selvästi alkoi vaikuttaa heti. Kissa piristyi silmissä ja alkoi taas leikkiä ja riehua. Ravasimme edelleen eläinlääkärissä, mutta nyt vain kontrolleissa ja kuulemassa miten hienosti Vesku on alkanut toipua.

Muutama takapakki on tullut kun olemme kokeilleet eri ruokia. Vesku näyttäisi sietävän tonnikalaa, mutta lohi kaikissa muodoissa aiheuttaa hurjat allergiaoireet. Kanaa Vesku ei enää suostu syömään, on ilmeisesti saanut siitä tarpeekseen jouduttuaan pitkän aikaa syömään pelkästään kanaa. Veskun onneksi on löytynyt myös purkki- ja kuivaruokia, joita Vesku voi syödä saamatta allergiaoireita. Nyt, lähes kaksi vuotta elämän ja kuoleman rajalla keikkumisen jälkeen Vesku painaa noin 4 kg, turkki on paksu ja kiiltävä ja kissapoika iloinen ja pirteä.

Kysyin Veskun eläinlääkäriltä, onko madoilla jokin yhteys allergiaan, meillä kun on molemmat allergikkokissat olleet täynnä matoja. Kuulemma on, madot alentavat kissan vastustuskykyä ja kissan on helpompi herkistyä ruoka-aineille. Sen sijaan Veskun värityksellä ei ole tekemistä allergian kanssa, vaikka sitäkin jo ehdittiin miettiä. Kilpikonnavärisistä kissoista voin promille on uroksia, joten kävi mielessä, voisiko tuo väri jollakin tavalla tehdä kissasta herkemmän.

Seitsemän kissan taloudessa pari allergikkoa aiheuttavat omat rutiininsa. Mitä tahansa ruokaa ei voi antaa yhdellekään kissalle, sillä Vesku syö kavereiden ruokaoksennukset ja voi sitä kautta saada sopimatonta ruokaa. Kissojen ruokailut on jaettu niin, että ruoat jotka sopivat Veskulle varmasti, syödään keittiössä. Ruoat, jotka eivät sovi Veskulle, syödään kylpyhuoneessa ja siellä syö kissa kerrallaan suljetun oven takana. Näin voidaan myös valvoa sitä, mitä kukakin syö ja minkä verran. Kaikki saavat sopivan määrän ruokaa ja jos jollekin kissalle tulee oireita, tiedän heti mistä oireet ovat tulleet.

Toivottavasti Pekun ja Veskun tarinoista on edes vähän apua muille allergioiden kanssa painiville kissoille. Aina voi esittää kysymyksiä myös :)