tiistai 26. helmikuuta 2013

Sponsorointia

Blogin suhteen on tullut vietettyä hiljaiseloa, mutta ehkäpä tähän pitää saada hieman muutosta :) Sponsorointiuutisilla lienee hyvä aloittaa.

Ensi viikonloppuna on URK ry:n rotukissanäyttely Helsingissä. Alkuvuodesta kyseltiin, olisko kiinnostusta sponsoroida jälleen palkintoja URK ry:n kevätnäyttelyn erikoisluokkaan. Toki aina sponsorointi kiinnostaa, joten yhdistyksen puuhaihmiset tuskin ehtivät edes kissaa sanoa kun olin jo vastannut myöntävästi. Aiemminkin olen sponsoroinut palkintoja URK ry:n näyttelyiden erikoisluokkiin ja myös eri rotuyhdistysten erikoisnäyttelyihin. Tällaiseen sponsorointiin mulla on aina kiinnostusta - resurssien mukaan tietysti :)

Kauan ei tarvinnut miettiä, mitä tekisin palkinnoiksi. Yhdistyksen puuhaihmisiltä tuli vieno toive: pesät ja lisäksi joitain leluja. UjoKatteja en ollut tehnyt hetkeen, joten niitä sitten siis.

Mulla oli kaapissa erilaisia Hello Kitty -kankaita varastossa juuri tällaisia juttuja varten. Hello Kitty -kankaat ovat lisenssikankaita ja useiden niiden hulpioissa lukeekin "Not for commercial use. Personal use only." eli myytävien tuotteiden tekeminen tällaisista kankaista on kiellettyä. Viime kesänä kyselin niin Sanrion, Disneyn kuin Marimekonkin kantaa heidän kankaidensa käyttämiseen esim. kissanleluissa ja kissanpesissä. Ehdoton ei oli kaikkien kanta. Näin olin ajatellutkin, mutta halusin asialle varmistuksen kun sieltä täältä alkoi tulla kommentteja, että kyllähän noita saa käyttää kun ei vain mainosta tuotteitaan esim. Marimekko -leluina. Mutta siis, asiaan. Lisenssikankaat on hienoja ja niistä on aina joskus kiva tehdä jotain. Niinpä käytän niitä tuotteisiin, jotka eivät mene myyntiin. Näitä tuotteita ovat sponsorointiin käytettävät kissanlelut ja -pesät, arvonnoissa palkinnoiksi annettavat kissanlelut sekä eri eläinsuojeluyhdistyksille menevät kissanlelut.

Hello Kitty -kankaista valmistui neljä UjoKattia, 12 Tappi -kissanminttulelua ja 12 Potkutin -kissanminttulelua. Näistä varmasti saa mukavat palkintopaketit pentueluokkaan :)

Jään innolla odottelemaan millaisia kommentteja tulee kunhan tänään postitetut palkinnot ehtivät yhdistyksen ihmisten käsiin :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti