lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ninja sai nimikkolelun

Kun Laku 25.8.2012 kuoli, päätin suunnitella nimikkolelun jokaiselle kissallemme. Nimikkolelusarjan nimeksi valikoitui Karvavarpaat - kissojemme mukaan (kissoillamme on oma Karvavarpaat-blogi). Jokaiselle kissalle on jo lelu valmiiksi suunniteltuna, mutta ensimmäisenä toteutuslistalle pääsi Ninja. Tämä ihan siitä syystä, että Ninja oli toukokuussa pienellä sairaslomalla Kattipuodin testiryhmän hommista poltettuaan nenänsä Feliway-haihdutinta haistellessaan. Neidin nenässä oli palovamma, joka vaati eläinlääkärikäynnin ja sen seurauksena Ninja oli antibiootti- ja kortisonikuurilla. Nenä onneksi parani nopeasti. Lienee paikallaan kertoa hieman nimikkolelun ensimmäisenä saaneesta Ninjasta :)

Ninja on aito suomalainen maatiaiskissa, syntynyt 13.5.2011. Lyhytkarvainen Ninja on väriltään ruskeatäplikäs ilman ainuttakaan valkoista karvaa. Ninja-neiti on steriloitu 14.2.2012. Ninja on hyvin hoikka, siro ja elegantti kissa, joskin Ninja kasvoi yllättäen keskikokoiseksi vaikka ajattelimme neidin jäävän hyvinkin pieneksi. Ninja on lihaksikas kissa, joka painaa huomattavasti enemmän kuin mitä voisi ulkonäöstä kuvitella. Painoa Ninjalta löytyy n. 4 kg. Ninjalla on suuret, pyöreät silmät ja senpä vuoksi Ninja näyttääkin aina hyvin uteliaalta. Ninja on melkein sukua julkkikselle: yksi Ninjan sisaruksista asuu Jani Sievisen luona.

Luonteeltaan Ninja on iloinen, energinen, aktiivinen ja kaikkeen osallistuva. Kaikkein mieluiten Ninja istuu olkapäälläni eikä kotona tarvitse mitään tehdä yksin. Ninja rakastaa korkeita paikkoja, hyppääminen lattialta oven päälle on Ninjalle helppo juttu. Ninja pitää vauhdikkaista leikeistä ja kaikki pörröiset lelut kiinnostavat Ninjaa. Sulat olisivat kivoja myös, mutta Ninja syö ne. Ninjan mieleen ovat lelut, jotka kissan kokoon nähden ovat melko suuria. Jo pentuna Ninjan suosikiksi pääsi tekoturkiksesta valmistettu iso avaimenperä/laukkukoru, joka jäljittelee jonkin eläimen häntää. Ostin sen Ninjalle vaatekaupan alekorista eikä tuota ostosta ole tarvinnut katua :)

Vieraisiin ihmisiin Ninja suhtautuu varauksella, mutta saattaa hyvinkin tulla tervehtimään meille tulleita vieraita kunhan vieraat ovat jonkin aikaa istuneet sohvalla. Kissanäyttelyissä Ninja on käynyt pennusta asti ja pärjännytkin ihan mukavasti, Ninjan saavutuksiin kuuluu mm. kaksi paneelipaikkaa kotikissanäyttelystä, kotikissayhdistyksen vuoden pentu 2011 -voitto sekä Ery-Syd ry:n Vuoden kissa 2012 -kilpailussa kotikissoissa toinen sija (ensimmäinen sija meni meidän Pekulle). Ninja on rekisteröity TICAan, TICA-näyttelyissä Ninja on ollut kerran ja saavutti heti toiseksi korkeimman eli QGM-tittelin.

Ninjan nimikkolelu on suunniteltu yhdessä Ninjan kanssa. Lelun koko, muoto ja materiaalit ovat Ninjan valitsemia ja hyviksi toteamia. Ninja halusi lelun, jonka kanssa voi painia, jota voi potkia ja jota voi kantaa suussaan. Ehdottomia ominaisuuksia olivat pötkömuoto, materiaali (puuvillakangas), kissanminttu, täyte (käsittelemätön lampaanvilla) sekä se, että lelussa on oltava jotakin pörröistä. Kaikki nämä ominaisuudet löytyvät Ninja-lelusta, joka ilmestyy pian nettikauppaan. Ensiesiintymisen Ninja-lelu teki viime viikonloppuna Ery-Syd ry:n kissanäyttelyssä Hyvinkäällä.

Pieni velmuilija-Ninja, ikää 3 kk

Vähän isompi velmuilija-Ninja, ikää 1,5 vuotta

Ninja tekoturkislelunsa kanssa, Ninja on myös innokas lelujen noutaja

Ninjan ikioma nimikkolelu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti